Tiesitkö

Tekoälyn hyödyt turvallisuudessa

Teknologia kehittyy kovaa vauhtia, ja meillä on jo nyt enemmän virtaa taskussamme kuin kodeissa 90-luvulla. Tekoäly on ollut mielenkiintoinen konsepti tieteiskirjallisuudessa jo vuosikymmeniä. Todellisuudessa olemme kuitenkin jo lähellä sitä, mitä tieteiskirjallisuudessa kerrotaan, nimittäin viime vuosina on tehty läpimurtoja “koneoppimisessa” käyttäen neuroverkkoja, jotka jäljittelevät oikeiden neuronien prosesseja.

Videoanalytiikka apuna muistisairaiden hoidossa

Videoanalytiikkaa voi hyödyntää hyvin monenlaisissa, ennen ihmistyötä tai  -seurantaa vaatineissa tehtävissä. Kerromme tässä muutamia esimerkkejä siitä, mihin videoanalytiikkaa voi käyttää ja soveltaa.

KULKEMINEN ILMAN AVAIMIA, TUNNISTEITA TAI RANNEKKEITA

Vanhustenhoidossa liikkuminen paikasta toiseen on yksi suurimmista haasteista. Esimerkiksi muistisairaiden osastolla potilaiden, läheisten ja hoitajien kulkeminen tulee miettiä tarkkaan.

Integrointi - Lähetysten seuraaminen videokameralla ja skannerilla

Järjestelmiä integroimalla voidaan toteuttaa sellaisia toiminnallisuuksia, joita ei heti tule edes ajatelleeksi.

Lähetysten seuraaminen

Maailmassa on paljon logistiikka-alan yrityksiä, jotka käsittelevät päivittäin tuhansia eri kokoisia ja muotoisia paketteja. Yritykset kehittävät jatkuvasti logistiikkaa toimivammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

Videoanalytiikka apuna lämmönsäätelyssä

Videoanalytiikalla voi toteuttaa erilaisia valvontoja, joita ei ensimmäiseksi tule edes ajatelleeksi.

Siksi päätimme kertoa esimerkkejä siitä, mihin videoanalytiikkaa voi käyttää ja soveltaa?

Lämmön mittaaminen vaikeissa olosuhteissa

Kuvitellaan esimerkiksi tehdashalli, joka on täynnä erilaisia kattiloita. Kyseisten kattiloiden lämpötilan on tärkeä pysytellä tietyllä lämpötila-alueella tai kattilan sisältö pilaantuu.